Voi, mikä hylätty blogi täältä löytyykään...Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen. Vuoden alussa asetin Hupille tavoitteeksi pääsyn hälyryhmään ja TK1:n. Muusan tavoitteena oli oppia kulkemaan taluttimessa nätisti rähjäämättä.
Muusa on oppinut kulkemaan nätimmin. Enää se ei rähjää ihmisille, ei bussipysäkillä tuijottajille, ei polkupöyräilijöille, ei skeittaajille, ei kiljuville lapsille. Se ei rähjää koirille, jos ne ei tuijota eikä rähise. Mutta jos vastaan tulee toinen koira väärällä ilmeellä liian läheltä, silloin ei Muusa aina pysty itseään hillitsemään vaan päästää irti sisäisen petonsa ja se on kamalaa kuunneltavaa. Muusa on siis kyllä edistynyt, mutta paljon treenattavaa riittää vielä ensi vuodellekin.
No, kuinkas sitten kävikään Hupin tavoitteiden... ei ihan tavoitteet täyttyneet. Hupin kanssa käytiin kyllä pelastuskoirien haun loppukokeissa usemmankin kerran, mutta menestys ei ollut päätä huimaava. Tokokokeissakin käytiin pari kertaa, hakemassa 2.tuloksia. Ei siis päästy vielä hälyryhmään eikä saatu sitä TK1:stäkään.
Mikä tässä sitten oikein meni vikaan? Täytyy kävellä peilin eteen ja käydä vakava keskustelu itsensä kanssa. Vikahan ei ole koirassa vaan kouluttajassa, niin kuin aina. Suurin ongelma on todennäköisesti se, että olen tällainen hätähousu. En malta tehdä pohjatyötä kunnolla, vaan muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen, kiiruhdan jo vauhdilla eteenpäin ja teen liian vaikeita harjoituksia. Meidän treenit ei myöskään ole olleet kovin hyvin suunniteltuja. Treenailen vähän sitä sun tätä enkä aina oikein itsekään tiedä miltä lopputuloksen pitäisi näyttää.
Yritän nyt opiskella asioita ja kehittyä paremmaksi kouluttajaksi. Keväällä sitten katsotaan miten olen onnistunut. Mitään tavoitteita ensi vuodelle en varmaankaan uskalla asettaa...
